lauantai 28. maaliskuuta 2015

Olvin Iisalmi Pale Ale ja Karhu Huurre

Iisalmelainen Olvi on ensimmäinen Suomen kolmesta suuresta panimosta, joka on lähtenyt kunnolla IPA buumin mukaan. Tai olihan Sinebrychoffilla 2013 vuoden Suomen Olutmestari -kisan voittaneen Mirva Kylmäkorven suunnittelemana Olutmestarin 777 IPA, mutta sitä oli saatavilla vain ravintoloista tynnyrivahvuuksina. Olvi tuo siis ensimmäisenä kauppavahvuisen.

Jonkunlaista vastarintaa oli aistittavissa aiemmin tämän suhteen, mutta pienpanimobuumi on jo nostanut Suomessakin niin voimakkaasti päätään (onhan noita pienpanimojakin syntynyt muutamassa vuodessa kuin sieniä sateella), ettei tämä ole jäänyt isoiltakaan huomaamatta. Tähän on pyritty vastaamaan monella tapaa. Olvi on tuonut jo markkinoille oman vehnäoluen. Nyt oli IPAn vuoro. Ehkäpä seuraavaksi vaikkapa Saisonia? Tai kunnon Stoutkin kävisi.

Olvi IPA on väriltään vaalean meripihkan väristä ja hyvin kirkasta. Valkoista vaahtoa kertyy kaadettaessa kivasti, mutta se laskee aika nopeasti.

Tuoksussa naamalle lyö ensimmäisenä Pohjois-Savolainen mäntymetsä. Pihkaisten havujen seasta voi aistia hienoista kaukomailta Poroveden rannalle kantautunutta greippiä. Humalan tuoksujen hehku on pellettimäinen, kuin nuuhkaisisi pellettihumalapussia. Nyt on luonnetta!
Tölkin kyljestä löytyy hyvin oluen
tärkeimmät tiedot. Tässäkin on
ajateltu olutharrastajia.

Maussa myös pihkaista havumetsää kaverinaan maltaisuutta. Kuin havupuisella lusikalla kauhoisi suuhunsa maltaista ohrapirtelöä. Humalointi katkeroita on kivasti ja se on enemmän Pohjois-Savolaista havumetsää kuin tropiikin hedelmiä. Suutuntuma on napakan katkera, jota hieman jauhoinen jälkituntuma häiritsee.

Erittäin kelpo IPA kotimaiselta suurpanimolta. Hienoa työtä Olvi! Ja kun olut on vielä kohtuuhintaista ja oikein kelpoa kauppavahvuista, niin tätä tulee varmasti ostettua toistekin.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Olvi
Tyyli: Iisalmi Pale Ale (= Indian Pale Ale)
Maa: Suomi
Väri: 16 EBC
Katkerot: 55 EBU
Kantavierre: 11,5°
Humalat:  Polaris
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Ensimmäinen Suomalaisen suurpanimon IPA-tyylin olut.
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

Toinen tämän illan maisteluoluista on sitten Sinebrychoffin Karhu Huurre. Vastineena käsityökäisoluille Sinebrychoff on tuonut oman Nikolai Brewmasters Collectionin markkinoille, mutta pientä persoonallista ilmettä on haettu myös Karhun tuotemerkin kanssa.

Aiemmin Sinebrychoff on tuonut markkinoille viriteltyjä Karhu versioita: Karhu Korpisavu (2009), Karhu Ruis (2011) ja Karhu Tuplahumala (2013). Näistä Korpisavu, ja etenkin sen Alkossa myytävä vahvempi versio, maistui minulle. Karhu Ruis oli myös mukiin menevä, mutta Karhu Tuplahumala oli totaalinen pettymys ja sem maku oli hyvin vetinen. Nyt tämä uusi Karhu Huurre on ilmeisesti Karhua, joka on humaloitu pelkällä uudehkolla baijerilaisella Polaris humalalajikkeella.

Karhu Huurre on väriltään kirkkaan kullan keltaista. 18 karaatin ei 24 karaatin. Valkoista kuohkeaa vaahtoa kertyy kivasti oluen pinnalle. Kevyen maltaisuuden haistaa hädin tuskin.

Vaikka tuoksu ei antanut paljoa odottaa, niin maku yllätti tähän nähden positiivisesti. Mietoa maltaisuutta ja omenaista makeutta. Suutuntuma on kevyt ja niukka hiilihappoinen.

Kokonaisuutena aika vaisu ja omenamehumainen olut. Kyllä tämmöisen kylmänä kesäpäivänä janojuomaksi voisi jouda, mutta mielummin ottaisin vaikka lasin vettä – ja päälle tuopin Olvi IPAa.

Tuomio:
Tuoksu: 2/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 1/5
Kokonaisvaikutelma: 8/20
Yhteensä: 19/50 

Speksit:
Panimo: Sinebrychoff
Tyyli: Lager
Maa: Suomi
Väri: 12 EBC
Katkerot: 17 EBU
Kantavierre: 10,5°
Maltaat:  Ohramallas ja ohra
Humalat:  Polaris
Alkoholi: 4,7 %
Muuta: Panimosiirappi
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti