Cap Dog Black IPA – BrewDog / CAP

BrewDog on itselleni yksi niistä panimoista, joka oli johdattamassa kiinnostukseni syvällisemmin oluiden maisteluun. Ehkäpä siksi olen aina kiinnostunut, kun tarjoutuu tilaisuus maistella tämän panimon tuotteita. Vaikka odotukset ovat nykyisin aika kovat näiltä tuotteilta, niin harvemmin on tullut suuremmin petyttyä.

Kävin maistelemassa Ravintola Maljassa uuden CAP panimon kanssa valmistetun yhteistyöoluen. CAP Brewerystä ei minulla ole minkäänlaista käsitystä ja mielestäni en ole päässyt tämän panimon omia tuotteita maistamaan. Nettisivuihin tutustuttuani kiinnostusta kyllä on. Pitänee alkaa tutkailemaan nettikauppoja, jos jostain voisi tehdä sopivan tilauksen.

Mutta sitten tämän pariin. Yhteistuotos on Black IPA, joka on itselleni tyylilajina hieman tuntemattomampi. Olen maistanut muistiinpanojeni mukaan kolmea Black IPA. BrewDogin AB:06, Mikkellerin Sort Gul ja Hiisin Pläkki. Ei hirveän laaja kokemuspohja.

Cap Dog on väriltään tumma. Musta. Sysimusta. Hämärissä baariolosuhteissa ei valoa tämän läpi näe. Oluen pinnalle kertyy kermanväristä vaahtoa noin sentin kerros. Vaahto on erittäin pienikuplaista ja paksunoloista.

Tuoksusta en meinaa saada mitään irti. Onko flunssaa pukkaamassa vai onko nenäni muuten jotenkin kuiva, mutta ei meinaa irrota. Voihan tuo olla, että pikkutuopin muoto ei ole paras aromien esiin tulon kannalta. Lämmettyään hiukan paahteista lakritsisuutta aistittavissa.

Maku on suklainen, hennon mokkainen, raakalakritsinen sekä hieman paahtuneen ruisleipäinen. Jälkimaussa raakalaku viipyilee. Kevyt jaloviinaisuus puskee kokonaisuuden läpi. Itse en paljoa "Jallusta" välitä, mutta ei häiritse tässä. Katkeroa tai humalan puraisua alkuun yllättävän vähän.

Suutuntuma on pehmeä ja kuehkean kermavaahtoinen. Pehmeä vaahtokahvi vaihtuu keksimäiseksi katkeroksi. Eli kuiva, keksimäinen ja kevyen katkeroinen suutuntuma jälkimaussa.

Kokonaisuudessaan melkoisen hieno Black IPA. En ole vielä täysin tyylilajia sisäistänyt, mutta maku on tässä hyvä. Tosin jos en paremmin olisi tiennyt, niin porteriksi olisin tätä veikannut.

Musaiikiksi laitellaan Ben Howardin uutta tuotantoa. Juuri ilmestyneeltä I Forget Where We Were levyltä valitsin soolona esitetyn version kappaleesta Time is Dancing. Hirveästi en ole vielä levyyn ehtinyt perehtyä, mutta se on hyvä tehdä kelpo juoman kera. :)

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 38/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog / CAP Brewery
Tyyli: Black IPA
Maa: Skotlanti / Ruotsi
Alkoholi: 9 %
Mistä: Ravintola Malja, Kuopio

Alces Tripel – Panimoyhtiö Hiisi

Maanantai-ilta. Pitkä työpäivä takana. Pieni ulkoilulenkki ja sopivasti Ravintola Malja matkan varrella. Facebook oli tiennyt kertoa, että paria uutuutta ois löytänyt tiensä viikonlopun aikana hanassa. BrewDogia ja Panimoyhtiö Hiisiä. Ehkäpä reittivalinta tuli alitajuntaisesti. Napakka ote kahvasta ja sisään vain.

Siinä ne on. Hiisin Alces Tripel (täysin uusi tuttavuus, josta en ollut kuullutkaan ennen Maljan FB päivitystä) ja BrewDog/CAP yhteisprogis Cap Dog. Ravintolapäällikkö Kilpeläisen Mika kertoi Hiisin Alces Tripeliä olevan vähämmän enää jäljellä, joten se on ainakin testattava. Pieni tuopillinen riittänee. Alkoholipitoisuus on kuitenkin 8 % enkä humalaa kaipaa. Siis olotilaan, mutta makumaailmassa se ei ole pahitteeksi.

Alces Tripel on väriltään kuparisen punertavaa ja himpun verran sameaa. Tuoksu on kovin mieto, mutta olen aistivinani kuiva hedelmää.

Ensin maussa maistuu makea maukas hedelmä. Ehkä enemmän kuiva hedelmä osastoa. Nektariinia, aavistuksen vielä raakaa luumua ja hivenen happamuutta. Myös marjaisia aromeja löytyy. Vähän kuin pihlajanmarjaa. Sitten makuun hyökkää napakka humalan katkero ja kitkeryys. Hieman havumetsän tuntua. Jälkimaussa pihkaisuus jää havujen jäljiltä viipyilemään suuhun.

Suutuntuma on raikas ja pirtsakka. Jälkimaun kanssa happamuus ja katkeruus kipuaa esiin. Miellyttävä kombo.

Kokonaisvaikutelmaltaan erittäin mainio Tripel, jossa hedelmäisyyden ja marjaisuuden kanssa pihkainen katkero on liittoutunut makuhermojen iloksi. Tätä voisin ostaa ruokajuomaksi viinin tilalle, jos vain jostain saisin. Saatanan alkoholipolitiikka. Mielestäni tämä voisi toimia mainiosti esim. balsamicomarinoidun hirvipaistin ja uunijuuresten kaverina. Hieno ja maukas tuote, josta pidin paljon. Suurin miinus "tuoksuttomuudesta". En vain meinannut saada mitään irti.

Mukava meininki. Nyt olisi kiva syödä tuota balsamicomarinoitua hirvipaistia tämän kera ja kuunnella jotain letkeää lounge musaa. Nuspirit Helsinki tarjoilee tämmöistä. Itseltäni löytyy yksi levy tätä. En kyllä tiedä varmaksi onko niitä julkaistukaan enempää. Kollektiivi ei taida olla ainakaan enää kasassa. Löysin tähän vain tuon kyseisen nimettömän levyn aloittavan Honest kappaleen. Tyylikästä jazzahtavaa tunnelmaa ja Nicole Willisin kaunis ääni. Hienoa. Hienoa.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 16/20
Yhteensä: 37/50 

Speksit:
Panimo: Panimoyhtiö Hiisi
Tyyli: Suomi
Maa: Belgityylinen vahva ALE / Tripel
Alkoholi: 8,0 %
Mistä: Ravintola Malja, Kuopio

Oatmeal Stout – Iso-Kallan Panimo

Koe-erä näytti jo erittäin hyvältä.

Olut Expo se tulla vipeltää ja minä se jään rannalle ruikuttamaan. No ei vaiskaan, vaikka mielelläni mukana olisin. Onnekseni minulle tarjoutui mahdollisuus saada maistella muutamia Iso-Kallan Panimon uutuuksia, jotka tullaan esittelemään Expossa. Eilen maistelin ajan kanssa uuden rukiisen APAn, Syys-Rapan ja tänään on vuorossa uusi ravintolavahvuinen Oatmeal stout. Tuotetta on mahdollista maistaa Olut Expossa ja sen jälkeen tuote lähtenee ravintolajakeluun.

Kun kuulin tästä uutuudesta, olin kovin kiinnostunut siitä, sillä tunnustaudun Oatmeal Stouttien ystäväksi. Tämä tyyli oli Iso-Kallan Panimolle täysin uusi aluevaltaus, joten panimon pojatkin olivat innoissaan tuotteestaan. Sain viime viikolla pienet maistiaiset koe-erästä ja se lupaili erityisen hyvää. Nyt sain lasiini myös tämän lopullisen tuotteen, jossa reseptiikassa oli tehty aivan pientä viilausta ja humalointia oli hieman lisätty.

Iso-Kallan panimon Oatmeal Stout on väriltään erittäin tummaa, lähes mustan puhuvaa. Pinnalle kertyy kauniin vaalean ruskeaa ja paksuhkoa vaahtoa noin sentin kerros. Tältä osin lopullinen tuote poikkesi koe-erästä, joka tuotti reilusti kuohuvaa vaahtoa. Tosin voi johtua myös erityisen varovaisesta kaatotekniikastani, kun muistin tämän kuohuvan hyvin.

Tuoksussa vahvaa tummasuklaisuutta. Lisäksi pehmeää paahteisuutta ja kahvia. Erittäin miellyttävä tuoksukokonaisuus. Lämmettyään tuoksuun hiipii myös lakritsisuutta.

Vaahtoa kertyi niukemmin kuin
koe-erässä, mutta saattoi johtua
myös kaatotekniikasta. Muuten
ulkoasu oli samanlainen.

Maku on paahteinen ja tuo mieleen kiviuuniruisleivän tummuneen kuoren. Lämmetessään makuun tulee mukaan suklaisuutta ja kahvia. Jälkimaussa viipyilee kuiva ja hieman hapan suklaisuus. Suklaan häipyessä "hiiltynyt" ruisleivän kuori maistuu edelleen. Erittäin miellyttävä makumaailma.

Suutuntuma on kokonaisuutena pehmeää ja hieman hapanta, jota kevyt hiilihappoisuus ja humalointi terävöittää. 

Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä oatmeal stout ja mielestäni paras tähänasti maistamistani Iso-Kallan Panimon oluista. Päihitti mielestäni myös reilu viikko sitten maistamani Malmgårdin Proto#6:sen, joka edustaa myös oatmeal stout -tyyliä. Toisin kuin ehkä hieman vetisessä Proto#6:ssa, tässä on täyteläinen makumaailma paremmin kohdillaan. Jos jotain toivoisi, niin ehkä hivenen pidempää kypsytystä, jolloin mauilla olisi enemmän aikaa kehittyä, mutta olosuhteiden pakosta sain käsiini erittäin tuoretta tuotetta.

Näissä tumman täyteläisissä ja maukkaissa tunnelmissa voi rauhoittua itsensä kanssa. Jostakin mieleeni tuli Nature Boy biisi, joka on jäänyt muistiini hienona Massive Attackin ja David Bowien yhteistyönä Moulin Rouge leffan soundtrackiltä. Tämän ehkä paremmin jazztulkintoina tunnetun biisin on levyttänyt ensimmäisenä legendaarinen Nat King Cole. Se versio nousi aikoinaan myös listaykköseksi.

Biisin on kirjoittanut itselleni tuntemattomampi eden ahbez eli George Alexander Aberle.  Hieno on tuokin Nat King Colen originaaliversio, mutta itselleni syvimmälle on uponnut tuo surrealistisissa unimaailmassa hönkivä Massive Attackin työstämä teos. Ja Mr David Bowie on vain niin hyvä laulaja! Kyllä kelpaa. Kippis.

Tuomio:
Tuoksu: 9/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 9/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 17/20
Yhteensä: 43/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Oatmeal Stout
Maa: Suomi
Alkoholi: 5,4 %
Muuta: Iso-Kallan Panimon uusi talvikauden tuote Oatmeal Stout. Tulee saataville Olut Expossa.

Syys-Rapa – Iso-Kallan Panimo

Ylihuomenna alkaa tuo kaikkien huulille noussut – ja AVInkin "mainostama" – Olut Expo Finland 2014. Tapahtumahan tunnettiin vielä pari viikkoa sitten toisella väkevällä mallasjuomalla jatketulla nimellä (ainakin niissä piireissä, joita tapahtuma kiinnosti jo ennen sen suurta julkisuutta), mutta tähän ollaan päädytty, mutta harvalla enää epätietoisuutta mitä siellä tapahtuu. No, kerrataan vielä nopeasti. Eli kolme päiväisessä tapahtumassa panimot, tislaamot ja maahantuojat esittelevät kiinnostuneille mielenkiintoisia oluita ja viskejä niin kotimaasta kuin maailmaltakin. Jos kiinnosta haluat tietää enemmän mitä on tarjolla, niin JaskanKaljat ja MushiMalt ovat koonneet listoja siitä, mitä on tarjolla.

Itse en valitettavasti paikalle pääse sukujuhlien velvoittaessa fyysisen olemukseni olemaan toisaalla, mutta onneksi itselleni tarjoutui mahdollisuus päästä maistamaan muutamaa uutuustuotetta. Iso-Kallan Panimo tuo Olut Expoon Rukiisen Amerikan Pale Alen Syys-Rapan ja Oatmeal stoutin. Syys-Rapaa on pieni määrä päässyt jo baareihin ennen expoa ja itsekin kävin tämän ensimaistamassa Maljassa. Oatmeal Stouttia ei ole vielä missään saatavilla, joten jos kiinnostaa olla ensimmäisten joukossa, niin suunta kohti Helsingin Kaapelitehdasta. Itselläni kävi tuuri ja sain nämä molemmat maistettavakseni. Tänään maistelen hieman ensimmäisestä erästä viilatun Syys-Rapan ja huomenna vuorossa on Oatmeal stout.

Syys-Rapa on aavistuksen sameaa ja väriltään maapähkinän ruskeaa. Valkoista vaahtoa kertyy pinnalle vain niukasti.

Tuoksussa ruisleipä taikinaa, hieman greippiä ja punaherukkaa. Tuoksut ei ole kuitenkaan hirveän voimakkaat. Rukiisuus jättää hedelmäisemmän puolen alleen. Tuoksu ei ole kuitenkaan tunkkainen vaan hedelmäisyys peittyy alle, mutta humaloinnin tuoma "raikkaus" tai ehkä enemmänkin terävyys on tuoksussa pinnassa.

Maussa ensimmäisenä kielen päällä tulee kuivattua omenaa ja hieman vaniljaisuutta. Sitten hyökkää voimakas humalaointi, joka täyttää koko makumaailman hetkeksi. Maku on kuitenkin miellyttävän humalainen, vaikkakin hieman enemmän katkero-osastoa. Suun täyttävä katkerointi laskeutuu pahimmasta huumasta hetken päästä ja jää pyörimään jälkimakuun. Katkeroissa ei kuitenkaan mennä minnekään DIPA osastolle, joten suullisen sietää hyvin limakalvoja kuivattamatta. Jälkimaussa tulee hieman raa'an lantun tyylistä makua mukaan. Vaikka kyseessä on APA, niin humalointi ei sisällä hirveästi raikkaita sitrusaromeita, mitä yleensä nämä jenkkihumaloiden kyllästämät APAt tarjoavat.

Suutuntuma on humaloinnin vuoksi pääasiassa katkera ja hieman kuiva. Kokonaisuutena Syys-Rapa tarjoilee kuivahkon reippaasti humaloidun oluen, jossa on kuitenkin paljon makua. Tosin makumaailma on aavistuksen juuresmainen napakan humaloinnin alla, mutta toimi paremmin, kun hain oluen kaveriksi pari metvurstilla ja juustolla höystettyä ruisleipäsiivua. Joten ruokajuomana lihaisien pataruokien, uunilaatikoiden ja -juuresten kanssa voisi toimia parhaiten.

Syys-Rapa on aikalailla erityylinen kuin noin viikko sitten maistamani BrewDogin Alpha Pop, joka oli ruis pale ale. Eli lähtökohdiltaan olut on hyvin samankaltainen, mutta makumaailma on hyvin poikkeava. Jos Syys-Rapa olisi kauppavahvuinen, se olisi todennäköisesti jäänyt vetiseksi, jolloin makumaailma on olisi todennäköisesti latistunut ja kärsinyt. Hyvä valinta tehdä baarivahvuinen versio, vaikka osa myyntikanavista blokkautuukin.

Jos katkerointi ei haittaa ja oluessa saa olla luonnetta, niin suosittelen kokeilemaan. Voi toimia sinulle.

Musiikiksi valikoituu jonkin verran kuuntelussa pyörinyt Minä ja Ville Ahosen tuotantoa. Bändi oli itselleni uusi tuttavuus ja tutustui siihen vasta kuluneen kevään aikana. Väkevää tulkintaa ja mielenkiintoisia biisejä. Tähän illan juoman teeman mukaillen Mia albumilta löytyvä Syksy.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 15/20
Yhteensä: 35/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Ruis APA
Maa: Suomi
Kantavierre: 13,9°
Katkerot: 52 IBU
Humalat: Magnum, Centennial, Amarillo, Cascade
Maltaat: Pilsner, Pale Ale, Cookie, Ruis
Alkoholi: 5,8 %
Muuta: Iso-Kallan Panimon syksyn uutuuksia.
Mistä: Tätä on ollut tarjolla jo muutamissa baareissa ja Expon jälkeen lienee laajemmallakin.

Unto Sahti 2014 – Plevna

Plevna on tehnyt nyt kolme kertaa sahtia Aleksis Kiven päivänä eli 10.10. Tämä sahti on nimetty Untoksi, kuten edellinenkin, sahdistakin useasti kirjoittaneen toimittajan Unto Tikkasen muistoksi. Tämän erän on tehnyt kuten edellisenkin sahtimestari Sam Viitaniemi.

Nyt tätä Unto sahtia oli rantautunut myös Kuopioon Ravintola Maljan hanaan ja olihan se kipaistava maistamassa, kun sitä vielä sai. Enää ei saa. Mutta nyt kerron lyhykäisesti mitä menetitte, jos tämän missasitte.

Lasillinen Unto Sahtia ja Plevnan Sanomat.

Unto on väriltään hyvin sameaa ja kuparin punaista. Jos punaisuutta olisi vähemmän, Unto sahti näyttäisi helposti kuravedeltä. Pinnalle kertyy iso kuplaista "sammakonkutuvaahtoa". Nimitän tällaista tasaisena mattona esiintyvää samankokoisista kuplista koostuvaa vaahtoa näin, koska se tuo mieleeni sammakonkudun, jota pikkupoikana kaverin kanssa keräilimme ojista ja kasvatimme niistä sammakkoja terraarioissa. Vaihtelevalla menestyksellä.

Tuoksu on imelä ja kypsän banaaninen. Tuoksumaailmasta löytyy myös hapanleipäisyyttä ja rusinaa.

Maku on makeahko, viljainen ja tuore hedelmäinen. Aistittavissa myös ylikypsää banaanisuutta. Jälkimakuun tulee kuivaa "viljaisuutta" tai juuresmaisuutta. Silti yllättävän maukas sahti.

Suutuntuma on tuhti, kuiva ja hiilihapoton. Toisaalta suuhun jää aavistuksen samanlainen tuntu kuin perunajauhosta.

Sahdit ei kuulu omiin suosikkeihin, mutta tämä on niistä maistamistani parasta. Voisin jopa sanoa, että tämä oli hyvää. Jäin miettimään oliko sahdissa mukana katajaa, jota usein niissä on. En ainakaan maistanut, mutta katkeroa oli hieman ja käsittääkseni tässä ei ollut humalaa. Paljoa en tätä joisi, mutta lasillinen menee hyvin.

Kun mennään perinnemaailmoissa, niin mennään musiikin puolellakin. Valitsen tämän kaveriksi Värttinää ja heidän vuonna 2000 ilmestyneeltä Ilmatar levyltä Aijö kappaleen, jossa vierailee Ismo Alanko biisin loppupuolella ilmeisestikin Aijön "roolissa". Tämän levyn päättää sydäntäriipivä Meri kappale, missä itkualaulua esittää joku vanhempi lajin taitaja. Suosittelen kuuntelemaan senkin.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 11/20
Yhteensä: 30/50 

Speksit:
Panimo: Plevna
Tyyli: Sahti
Maa: Suomi
Maltaat:  Ruis- ja sahtimallasta. Löysin tiedon, että 2012 sahdissa oli sahtimallasta 87% ja ruista 13%
Humalat:  Ei ole. Katajaa todennäköisesti
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: Nimetty edesmenneen toimittajan Unto Tikkasen mukaan.
Mistä: Ravintola Maljan hanasta, Kuopiossa

Puijo IV – Iso-Kallan Panimo

Nykyinen Puijo olut on
IV-vahvuusluokkaa.

Puijo oluen historia yltää aina vuoteen 1932, jolloin Kuopiolainen Oy Gustav Ranin alkoi valmistaa tämän nimistä olutta kieltolain päätyttyä Kuopiolaisten janon sammuttajaksi. Olutta valmistettiin tuolloin Väinölänniemen kupeessa kellaritiloissa, joissa nykyään toimii kohtuullisen tunnettu gourmetravintola Musta Lammas. Tässä ravintolassa on hyvät ruoat ja itsekin olen siellä pari kertaa vuosikymmenten saatossa päässyt käymään. Viimeksi 2012 ja sitä ennen joskus penskana ehkä 1990-luvulla, jolloin hienon kellaritunnelman lisäksi mieleen jäi vain valtavan isot Aarikan mustat puuhelmistä tehdyt lampaat, joita ei enää nykyään paikalla ole. Tai en ainakaan nähnyt toisella käynti kerralla nähnyt. Ihme juttu.

Mutta mieliharhailuista takaisin Puijo-oluen historiaan. Oluen nimi muutettiin Torniksi vuonna 1963, kun nykyinen Puijon mäellä seisova torni valmistui. 1970-luvulla tuotemerkki siirtyi Valiolle ilmeisesti jonkinlaisten yrityskauppojen myötä. Kun tuotenimi vapautui, nykyisen Mustan lampaan omistava Ravintolamesterit Oy rekisteröi tuotemerkin itselleen ja Puijo olut tuli uudelleen markkinoille 1997. Tai ainakin rekisteröitiin. Mielestäni näihin aikoihin se tuli myös uudelleen markkinoille ravintolamestareiden baareihin, mutta voin olla väärässä. Reilut 10 vuotta sinne tänne lienee normaali muistin heittoa.

Ravintolamestarien sivuilta löytyy kuitenkin tieto, että "Ravintolamestarit valmistutti vuonna 2011 Torni-olutta sekä vuosina 2012 ja 2013 Puijo-olutta", mutta muistelisin, että Puijoa olisi ollut aiemminkin saatavilla Introssa ja Pannuhuoneella, jotka molemmat ovat Ravintolamestarien ravintoloita. No, joka tapauksessa Puijo-olut oli silloin uustuotantona Vakka-Suomen Panimolla valmistettua ja vahvuudeltaa kolmen tolpan luokkaa. Ja muistelisin, että Torni olisi ollut IVA luokkaa, jos sallitaan tällaisten vanhankantaisten suomalaisten olutnimikkeiden käyttö.

No nyt Puijo-olut on taas täällä ja valmistajaksi on valittu paikallinen Iso-Kallan Panimo. Reseptiikan samankaltaisuudesta en ole ihan varma, mutta Puijo on nyt kuitenkin maitokauppaa vahvempi. VASPin panemaa Puijoa sai silloin myös ruokakaupoista, toisin kuin tätä nykyistä. Harmi alkoholilakiamme. Tämä entinen on myös maisteltu, mutta eipä suurempaa muistikuvaa sen makumaailmasta ole.

Oikein herkullisen näköinen pils,
jonka vaahtokukka on upean kuohkea.

Tämä "uusi" Puijo IV -olut on väriltään kauniin oljenkeltaista, kirkasta ja runsaasti vaahtoavaa. Vaahto kukka pysyy pitkään lasissa ja laskeutuu hitaasti kuplien yhdistyessä ensin isoiksi kupliksi, jotka loluta "romahtavat" alemmaksi. Lasiin kaadon jälkeen pohjalta nousee vilkaaseen tahtiin pieniä kuplia. Tuoksussa maltaisuutta, kevyttä humalan katkeroa ja pellosta nostettua naurista.

Puijon maussa voimakkaimpana tulee esiin rapsakan raikas humalointi, joka on pils-tyylille ominaisesti enemmänkin katkero-osastoa. Mallasrunko on kohtuullisen tuhti. Jälkimaussa viipyilee jopa hieman hedelmäinen tiukka humalointi, joka on kuitenkin aavistuksen kuminen. Jännä kokonaisuus.

Suutuntuma on raikas ja kevyehkö, jota humaloinnin katkerot ryhdittävät. Puijo tuntuu suussa viilentävältä puolen tunnin lämpenemisen jälkeenkin. Hiilihappoisuus tuntuu yllättävänkin vähän, vaikka niitä kuplia näytti nousevan paljon ja vaahtoa kertyi rutkasti.

Kokonaisuutena kelpo pils, josta voisi olla oiva vaihtoehto bulkkilagerien ystäville ensimmäiseksi tutustumisolueksi laajempaan olutmaailmaan. Ei liian kaukana bulkin makumaailmoista, mutta kuitenkin voimakkaampi humalointi ryhdittämässä täysmallasoluen täyteläisempää makua. Tähän ei Karhun Tuplahumala pysty.

Tämä ei nouse kuitenkaan itselläni pils suosikkeihini, joihin Plevnan Petolintu nousi keväällä. Ehkä olen tottunut vain liikaa reiluun humalointiin. Jos et ole koskaan maistanut muuta kuin kauppojen salkkutavaraa, niin älä aloita Petolinnusta – ainakaan isolla tuopilla.

Nyt kun ollaan näin syvällä Savolaisuuden sydämessä ja syvissä Kallavesissä muikkujen kerä, niin otetaan jatkoksi jotain muailman navan seutuloille soveltuvvoo lauloista. Ja oiskopa ehkä parempata biisilöistä kui Lentävä Kalakukko, jonka veisailoopi meille ite Pakarisen Esa. Toki voip olla tai voip olla olematta, mutta tälläpä nyt männään.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suututuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Iso-Kallan Panimo
Tyyli: Pils
Maa: Suomi
Alkoholi: 5,5 %
Muuta: Ravintolamestareiden tilaama, jo yli 80-vuotiaan Puijo-oluen uusin paikallisesti valmistettu versio.
Mistä: Ainakin useimmista Ravintolamestareiden ravintoloista Kuopiossa.

Pajari Porter – Kiteen panimo

Kaapissani on pitkään vartonut Kiteen Panimon Pajari Porter. Hommasin tämä kesällä maistoon, mutta on unohtunut jostain syystä. Aiemmin olen maistanut Kiteen Panimolta Pajari IPAn, joka ei mielestäni ollut kovinkaan onnistunut, mutta tästä olen kuullut ihan hyviäkin arvioita.

Olut väriltään hyvin tumman ruskeaa, lähes mustaa. Valoa vasten katsottuna pientä punaisuutta kuullossa. Pinnalle kertyy niukasti vaahtoa.

Tuoksussa paahteista pähkinäisyyttä ja hieman savuisuutta.

Maussa maltaisuutta, paahteista kauraa, saksan pähkinää ja hieman kahvia. Aavistus savuakin. Jälkimaussa maltainen paahteisuus viipyilee. Oikein mukavasta makukokonaisuudesta huolimatta suutuntuma on aavistuksen kevyt ja vetinen.

Ihan positiivinen portteri. Kuten mainitsinkin IPA oli mielestäni täysi pettymys, josta en pitänyt. Tämä on jo kerrassaan mainio portteri hienoisesti vetisyydestä huolimatta.

Musiikiksi otetaan jotain panimon kotiseudulta eli Kiteeltä. En tiedä kovinkaan montaa bändiä sieltä, mutta se suurin Kiteeltä ponnistanut yhtye on ehdottomasti Nightwish. Bändi on kiertänyt maailmaa, tehnyt oman elokuvan ja onpahan bändin aivot Tuomas Holopainen tehnyt soundtrackin Don Rosan luomaan Roope Ankan elämä ja teot sarjaan. Respect! Minun suosikki Ankka-piirtäjä on juurikin Keno Don Rosa.

Mutta nyt ei musiikkia siltä soundtrackilta vaan bändin Dark Passion Play albumilta löytyvä The Islander, jossa liikutaan irkku ja keltti tunnelmissa. Biisihän taisi olla itse asiassa Marco Hietalan käsialaa, jollen väärin muista, mutta Nightwish tuotantoa silti.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä: 34/50 

Speksit:
Panimo: Kiteen Panimo
Tyyli: Porteri
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,6 %
Mistä: Kuopion Prisma

Alpha Pop – BrewDog

Tänään maistossa skotlantilaisen BrewDogin uusi Pohjoismaiden markkinoille tehty kauppavahvuinen ruis pale ale Alpha Pop. BrewDog tuo markkinoille jonkin verran selkeästi vain näille markkinoille oluita, joita voidaan myydä laajemmaltikin kuin monopoleissa, joista Suomen Alkon listoille lienee hankalin päästä. Onneksi suosittu ja innostava panimo haluaa tarjota meille edes jotain, kun kaikkia herkkuja emme saa käsiemme ulottuville. Paitsi hyvin varustelluissa baareissa ja tietenkin nettikauppojen kautta. Niin mielelläni ostaisin viikonlopun herkuksi esim. pullollisen BrewDogin Tokyo*:a tai jälkiruokajuomaksi pullollisen Dog C:tä. Mutta ei. Ei mahdollista.

Mutta palataanpas takaisin tämän oluen pariin. Alpha Pop on väriltään meripihkan värinen ja aavistuksen samea olut. Vaahtoa kertyy vajaa sentti, mutta se jää lasin reunoille nesteen rajapintaan paksummaksi kerrokseksi.

Tuoksussa iskee ensimmäisenä nenille voimakas havumetsän pihkaisuus. Kuin syksyinen sateenraikas Puijon metsä. Voi melkein tuntea neulasten piston nenänpäässä, kun kurottuu haistamaan oksaa. Tässä on voimakas humalointi, joka on enemmänkin katkeropuolta.

Maussa katkerointi ottaa heti selvästi vallan. Lisäksi maku on selvästi hapanjuuriruisleipäinen. Ihan häivähdys raikasta sitruunaa puskee kuusen kerkkien lomasta. Jälkimaussa humalankatkeroa ja puu-uunissa paahtunutta ruisleivän kuorta. Katkero viipyilee todella pitkään kitalaessa.

Kovin on katkeroitunutta tavaraa, mutta jotenkin hyvällä tavalla. Kaiken kaikkiaan mukavaa vaihtelua maitokaupparintamalla reilumman katkeron ystäville. Taattua BrewDog laatua. Jos humala puhuttelee, niin suosittelen kokeilemaan.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 34/50 

Speksit:
Panimo: BrewDog
Tyyli: Pale Ale
Maa: Skotlanti
Maltaat: Ainakin ruista
Humalat: Columbus, Ahtanum
Alkoholi: 4,5 %
Mistä: S-Market Ykkösrasti, Kuopio

Alahovin Pale Ale – Alahovin Viinitila

Ruokajuomaksi karjalanpaistin kera valitsin kylmästä Alahovin Viinitilan uutuuden, Alahovin Pale Alen. Alahovin viinitila on Kuopion Vaajasalon saaressa sijaitseva marjaviinitila, joka on itse asiassa myös Suomen ensimmäinen alallaan. Nyt valikoimaan viinien ja liköörien rinnalle on otettu oluet, joista aiemmin markkinoille on tuotu jo Vanhan Tornin Tumma olut ja Vaalea olut sekä ravintolavahvuinen Kahvistout. Ja pari vuotta sitten oli myös Letkeä olut, joka oli ilmeisesti jonkinlainen koetuotanto.

Näistä olen maistanut Vanhan Tornin Tumman oluen ja Letkeä oluen, joista en kyllä hirveämmin syttynyt.  Ensimmäiset oluet oli perinteisempää ja suomalaisille tutumpaa olutmaailmaa (paitsi ehkä kahvistout), joten en ole edes halunnut hommata itselleni tuota Vaaleaa maisteluun. Toivottavasti Pale Ale tyylivalintana on hyvä suuntaus uuteen.

Olut on väriltään pähkinän ruskeaa ja sameaa. Pinnalle kertyy tuhti kerros vaahtoa, joka viipyilee oluen pinnalla muutaman hetken.

Tuoksussa hedelmää, kevyttä sitrusta ja hienoista hiivaisuutta. Maku on hieman mieto. Kevyt mallasrunko. Jälkimakuun jää viipyilemään häivähdys humaloinnista.

Suutuntuma on vähän väljähtäneen oloinen ja hieman vetinen. Kevyttä hiilihappoisuutta. Niin sanotusti "helposti juotava" olut.

Kokonaisuutena hienoinen pettymys. Napakampi suutuntuma ja vähän makumaailman terästystä, niin oikein kelpo Pale Ale olisi saatu aikaiseksi. Alahovin Viinitilan panimotuotannon alku on ollut hieman hapuilevaa vielä. Toivottavasti jatkossa homma tiivistyy ja terävöityy.

Tässä samalla katselen Yle Teemalta tulevaa PMMP:n keikkaa, joten mikä jottei – tämähän sopii oikein hyvin musasuositukseksikin. Tämä bändi ei taida enempiä esittelyjä kaivata, joten pidemmittä jorinoitta biisiksi otetaan juuri soiva Taiteilia. Ilman J:tä.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 1/5
Kokonaisvaikutelma: 10/20
Yhteensä: 26/50 

Speksit:
Panimo: Alahovin Viinitila
Tyyli: Pale Ale
Maa: Suomi
Alkoholi: 4,7 %
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

St Feuillien Triple – Brasserie St. Feuillien

Eilen illalla maistelin pitkään kaapissa olleen Saint Feuillienin Tripel oluen. Panimohan omaa pitkät juuret oluen teossa ja tarjoillut minullekin muutamia mielenkiintoisia makuelämyksiä. Tämä olut on Tripel tyylilajin edustaja. 

Vaalean kullankeltainen, hieman samea olut. Kaadettaessa puhtaan valkoista vaahtoa kertyy reilusti, mutta se laskee melko nopeasti.

Tuoksussa mietoa yrttimäisyyttä. Myös hieman alkoholia.

Maku on hieman kirpeä, raikas ja yrttinen. Ensi reaktiona oli purkkitonnikala, mutta ehkä suussani oli jotain joka aiheutti maku-mielleyhtymän, mutta uudelleen en sitä maistanut. Maku asettui kaikkiaan miellyttävän monipuoliseksi. Jälkimaussa kevyttä happamuutta ja yrttistä katkeruutta.

Suutuntuma on makeahkon pehmeä, joka kuivaa kohti jälkimakua päätyen happamuuteen.

Kokonaisuuten maukas tripel olut. Itse pidän paljonkin Belgialaisista oluista, jotka tarjovat usein miellyttäviä mausteisia makuelämyksiä. Eikä poikkeusta tee tämäkään, vaikkei henkilökohtaisiin suosikkeihin nousekkaan.

Musiikiksi otetaan progemaista tunnelmaa ruotsalaisen Bo Hanssonin Storstad kappaleen kautta. Tämä kappale on kuin musiikillinen opas nimensä mukaisen fantasia suurkaupungin halki. Kappale aloittaa vuonna 1972 ilmestyneen Ur Trollkarlens Hatt levyn. Itseltäni löytyy tämän levyn "englantilainen" versio Magicians Hat, josta kyseinen kappale löytyy nimellä Big City. Matkajuoma lasiin, ota hyvä asento ja aloita vajaa 12 minuutin matka halki satumaisen suurkaupungin.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 6/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 31/50 

Speksit:
Panimo: Brasserie St. Feuillien
Tyyli: Tripel
Maa: Belgia
Väri: 12,7 EBC
Katkerot: 22 EBU
Kantavierre: 18,5°
Maltaat: Pilsner- ja carapilsmaltaat
Humalat: Styrian Golding-, Saaz- ja Spalt-humalat
Alkoholi: 8,7 %
Mistä: Varkauden Alko

Rönnvikin vaalea – Rönnvik/Olutpaja

Tätä Rönnvikin Vaaleaa on ilmeisesti kehitetty hartaudella. Muistan lukeneeni jostain, että reseptin  hiomiseen on mennyt useampi vuosi. Panimo on perustettu Oluttupa Oy:n kanssa Rönnvikin viinitilan yhteyteen. Panimo on senkin verran tuore tapaus, että ensimmäiset erät tätä Rönnvikin vaaleaa lähti myyntiin 16.6. Nyttemmin tämä on saanut seurakseen Rönnvikin tumman.

Tämä panimon ensimmäinen tuote on kölsch-tyylinen (ei lager, niin kuin Twitterissä menin eilen mainitsemaan. Kiitokset korjauksesta Reittausblogin Harrille) olut. Eli kirkas ja vaalea pintahiivalla valmistettu olut, jonka juuret ovat Saksassa Kölnin seudulla. Siitäpä nimikin.

Minulla ei valitettavasti ollut kölsch oluiden maisteluun käytettävää omaa lasia, 2 dl:an "koeputkea", joten otin tämän IPA lasista. Tosin eihän kölschiä saisi valmistaa muualla kuin Kölnin seudulla. Tai niitä ei saisi ainakaan kutsua Kölschiksi, kuten ei saa kutsua shampanjaksi muita kuohuviinejä kuin Champagnen alueen kuohuviinejä tai Feta-juustoksi muita lampaan- ja vuohenmaidosta valmistettuja suolaan säilöttyjä juustoja kuin Kreikassa vastaavalla menetelmällä valmistettuja juustoja. Tosin Kölschillä ei taida olla EU:n nimisuojaa kuten kahdella edellä mainitulla, mutten vanno ihan varmaksi. 

Rönnvikin Vaalea – sopisi kaveriksi niin
ruisleivälle kuin karjalanpaistille. 

Olut väriltään vaalea oljen keltaista ja kirkasta. Valkoista lyhytikäistä vaahtoa kertyy pinnalle kolmisen senttiä. Tuoksussa mietoa maltaisuutta ja juuresmaisuutta.

Maku on hieman miedohko. Mukavaa mallasta ja hieman juuresmaisuutta maussakin. Uuninaurista ja porkkanaa. Humalointi ei ole voimakas, mutta se vähäinen tukee oluen makumaailmaa ja ryhdistää kokonaisuutta. Jälkimaussa sama makumaailma jatkuu. Suutuntuma on kevyen hapokas, viljaisa ja hieman kuiva. Lopputuntumaksi jää sopiva mallasmaisuus.

Vaikkei ole tullut hirveämmin lagereita juotua, joita lähellä kölschitkin makumaailmaltaan ovat, niin onhan näilläkin hetkensä, kun hyvää juomaa saa lasiin. Ja tässä Rönnvikin Vaaleassa on sitä jotakin vähän enemmän. Sinällään maku ei ole mikään erikoinen tai mieleen jäävä, mutta suutuntuma on perussuomalaista bulkkia parempaa ja tekee siten kokonaisuudesta huomattavasti miellyttävämpää. Kyllä tätä kehtaisi tarjota maukkaan, pitkään muhineen karjalanpaistin kera.

Karjalanpaistin, ruisleivän ja Rönnvikin vaalean kera otetaan jotain yhtä hienoa – Tapio Rautavaaraa. Monipuolinen laulaja ja näyttelijä. Kaiken lisäksi vielä keihäänheiton olympia kultamitallisti vuodelta 1948 ja jousiammunnassakin mies pärjäsi. Huhuh. Jos laivat on puuta ja miehet rautaa, niin Tapio Rautavaara oli timangia.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 4/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 33/50 

Speksit:
Panimo: Rönnvikin viinitila / Olutpaja
Tyyli: Kölsch
Maa: Suomi
Maltaat:  Ohra ja vehnämaltaat
Alkoholi: 4,2 %
Mistä: K-Extra Ravioli, Tampere

Django & Steven Pale Ale – Saimaan Juomatehdas

Tämän tulemista Alkoon ehdin jo odottaakin. Helninki Beer Festivalilla vuoden 2014 olut -tittelin voittanut Django & Steven Pale Ale herätti kiinnostukseni. Toiveikkaana heti HBF viikonlopun jälkeisellä viikolla menin kyselemään olutta Mikkelin Pub Päämajasta laihoin tuloksin. Mutta sain sentään ilokseni kuulla, että sitä on tekeillä lisää. Puoli vuottahan tuossa meni, mutta nyt sitä saa – jopa kotiin.

Tämä Ilkka Sysilän luomuksen nimi on herättänyt hienoista kummastusta. Olutverkon artikkeli tapahtuman jälkeen selvensi tämänkin taustaa:

"Oluen eriskummallinen nimi tulee Ilkka Sysilän jazzharrastuksesta. Belgialainen jazzkitaristi Jean ”Django” Reinhardt (1910-53) muodosti ranskalaisen viulistin Stéphane Grappellin (1908-97) kanssa uusia uria aukovan duon, joka Sysilän mukaan joutui Yhdysvalloissa esiintymään amerikkalaisperäisillä nimillä Django & Steven."

Mutta entäs minkälainen tämä olut on sitten lasissa, kun se on vihdoin siihen saatu?

Django & Steven Pale Ale on väriltään hunajankeltainen olut. Pinnalle kertyy reilun 4 cm kuohkea vaahtokukka, joka on kyllä hyvin lyhyt kestoinen.

Tuoksussa aromikasta humalointia. Humalointi on sen verran voimakas, että peittää alleen muut tuoksut. Taustalla on aistittavissa jotain, mistä en saa millään kiinni.

Maku on voimakkaan humalainen. Aromikasta ja sitrushedelmäistä alkumakua, jonka peittää alleen nopeasti hyökkäävä kokonaisvaltainen katkerojen kirjo. Karamellisuutta ja toffeisuuttaa yrittää puskea katkerojen takaa. Jälkimaussa viipyilee reipas katkero humalointi. Suutuntuma on kuivahkon kitkerää.

Itselleni tämä maistuu oikein hyvin, mutta kaikkia voimakas katkerohumalointi ei välttämättä miellytä. Vaimoltani tämä sai täystyrmäyksen, vaikka hänkin on alkanut pikkuhiljaa pitämään reilusti aromihumaloiduista oluista. Maistelu kannattaa. Oluiden makumaailma on niin laaja.

Ja kun oluen nimi on haettu jazzmusiikin puolelta, en voinut olla googlailematta näiden herrojen tuotoksia. Joitain biisejä olen mielestäni joskus kuullut, mutta uusi tuttavuus tämä minulle on. Vanhaa eurooppalaista jazzia. Tässä Django Reinhardtin ja Stephane Grappellin Minor Swing.

Tuomio:
Tuoksu: 8/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 8/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 14/20
Yhteensä:  36/50 

Speksit:
Panimo: Saimaan Juomatehdas / alkuperäinen Panimo Ravintola Bruuveri
Tyyli: American Pale Ale
Maa: Suomi
Väri: 17 EBC
Katkerot: 62 EBU
Kantavierre: 13,4°
Maltaat:  Ohraa ja vehnää
Humalat:  Chinook, Cascade ja Columbus
Alkoholi: 5,2 %
Muuta: Valittiin vuoden 2014 olueksi tämän vuoden Helsinki Beer Festivalilla.
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio

Nikolai Brewmasters Collection: Irish Red Ale – Carlsberg

Sinebrychoff on tuonut Nikolai-tuotemerkin alla jo muutamina vuosina hieman suurpanimon peruslinjasta poikkeavia oluita. Ensin oli vuosioluet vuodesta 2011. Ensimmäinen Wieniläistyylinen lager oli selkeää varman päälle pelaamista. Seuraavana tulleet Kellerbier ja Cascade tarjosivat jo vähän enemmän makunautintoja, vaikkei mitään erityisen mieleen jääviä makuelämyksiä olleetkaan. Sitten tämän vuoden Oaked Tumma Lager oli taas pelkkää kevyttä variointia perusoluista.

Nyt sitten kauppojen hyllyille putkahti Nikolai Brewmasters Collection Irish Red Alen ja California Steam Beerin voimin. Näköjään on suurpanimoillakin huomattu ihmisten lisääntyvä kiinnostus erityylisiin oluihin ja niiden makuun määrän sijaan: 

"Jatkuvasti vahvistuva craft-oluttrendi oli innoittamassa Carlsberg-konsernin panimomestareita heidän kehittäessään Brewmasters’ Collection -oluet. Ne on luotu eri puolilta maailmaa saatujen alkuperäisreseptien pohjalta, kunnioittaen perinteisiä raaka-aineita, käymismenetelmiä ja kulttuuriperintöä."

Tämä on siis ainakin Carlsbergissä vihdoin havaittu oluiden markkinointipäällikkö Johan Jakobssonin mukaan: 

”Viime vuosina vahvistunut kotoilutrendi on tehnyt kotona kokkaamisesta monelle harrastuksen ja vienyt oluthyllyn ääreen valitsemaan erityylisiä oluita kokeilumielessä ruoan kaveriksi. Teetimme viime vuonna tutkimuksen (Craft beer, Kopla 2013), joka osoitti, että 89 % vastaajista on kiinnostunut ostamaan ja maistamaan erikoisoluita. He myös ostavat silloin tällöin tavanomaista kalliimpia oluita. Erityisesti nuoret aikuiset ovat uteliaita erikoisoluiden suhteen ja tutustuvat mielellään oluen monipuoliseen maailmaan. Brewmasters’ Collection -valikoimassa on muitakin kiinnostavia oluita kuin nämä kaksi, esimerkiksi kausioluita. Kysyntä ratkaisee, saadaanko niitä nähdä Suomessa”

Eli panimo on valinnut nämä kaksi edustamaan "erikosioluita" ja jos ne myy, niin lisää vaihtoehtoja voidaan saada. Eli markkinatalous jyrää. Tosin, jos nämä ei myy (oli se sitten olueiden onnistumisesta tai tyylisuunnan valitsemisen onnistumisesta riippuvaa) niin ideaa ei viedä eteenpäin ja tarjotaan jatkossakin vain peruslagerieta. No ei ehkä nyt ihan näinkään karusti ajatellen, mutta isot on näköjään hitaita reagoimaan. Tässä on pienten käsityöläispanimoiden iskun paikka ja siksi niitä mielelläni itsekkin maistelen. Aina ei tule osumia, mutta usein ne tarjoavat mielenkiintoisia makuelämyksiä. Isot taas pelaavat ehkäpä liiankin varmanpäälle.
  

Jos palataan taas takaisin Nikolain Brewmaster Collection sarjaan, niin molemmat tyylit ovat sinällään hyvä valinta, että lähestyttävyys keskiverto lipittelijällekin on matala (jos vain uskaltautuu sen "erikoisoluen" sieltä hyllystä tölkkipäckin tilalle ottamaan), sillä tyylilajit ovat makumaailmaltaan kuitenkin kohtuullisen lähellä lagereiden maailmaa. Pienpanimotuotanto on näistä kuitenkin kaukana, mutta käsityöläismentaliteettia sentään. Carlsberg brändin alle kuuluvien panimoiden panimomestarit ovat pähkäilleet nämä reseptit salaisissa "kammioissa" ja sitten nämä on tuotu pohjoismaissa (tai ainakin Suomi, Ruotsi ja Tanska) markkinoille omina tuotteinaan ja kyseisten panimoiden panimomestareiden valintoina. Irish Red Ale on pantu Ruotsissa ja California Steam Beer Tanskassa.

California Steam Beerin maistoin muutama päivä takaperin ja mielestäni kauppojen peruslagerin se päihitti, mutta eipä siitä sen enempää. Panimoyhtiö Hiisin samaa tyylilajia edustava Harjun Höyry oli maukkaampi lajinsa edustaja.

Tämä Irish Red Ale on väriltään kauniin punaisen ruskeaa. Pinnalle kertyy parin sentin kerros ruskeaan taittavaa vaaleaa vaahtoa.

Tuoksu on mieto, mutta aistittavissa mallasta ja marjaisaa makeutta. Maussa tulee ruusunmarjaa ja makeutta, joka taittuu kevyeen katkeruuteen jälkimaussa. Tämä kombinaatio toimii kohtuullisesti. Ruusunmarjaisuus on samalaista kuin Valion ruusunmarja viilin hillossa. Jännä. Ei pahaa.

Suutuntuma on aika runsas ja napakka mallasrunko tukee makuamaailmaa. Humalointi on hyvin kohtuullista.

Kerrassaan kelpo Red Ale. Tätä voisi saunakaljaksi ostaa vaihtelun vuoksi. Tässä olisi helppo avaus erityylisten oluiden makumaailmaan, jos ei ole vielä ehtinyt muihin kuin tummaan ja vaaleaan lageriin tutustumaan.

Leppoisaan tunnelmaan punaisen kaveriksi punaista. 90-luvun alkupuolen iso hitti Simple Redin Stars pyöri omassa nuoruudessani tiuhaan MTV:n (silloin, kun kanava oli vielä loistava väylä uudelle musiikille) ohjelmistossa, joten otetaanpa nyt sitten nuoruuden muistolle.

Tuomio:
Tuoksu: 5/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 13/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Nimellisesti Sinebrychoff, mutta on todellisuudessa Carlsbergin konesermin pohjoismainen yhteisprokkis. Tämä on ainakin pantu Ruotsissa eikä Keravalla.
Tyyli: Red Ale
Maa: Ruotsi
Väri: 25 EBC
Katkerot: 22 EBU
Kantavierre: 11,4°
Maltaat:  Pilsner- ja kristallimallas (ainakin)
Humalat:  Cascade (ainakin)
Alkoholi: 4,6 %
Muuta: Nikolain Brewmasters Collection
Mistä: Kolmisopen Citymarket, Kuopio

Prykmestar Oktoberfest bier – Vakka-Suomen Panimo Oy

Tässä Docventuresin seurajuomaksi otin Vakka-Suomen Panimon Oktoberfest bierin ja tästä ehtii sopivasti tehdä pika-reittauksen ennen ohjelman alkua.

Olut on kaunis tummahkon pihkan värinen olut ja erittäin kirkasta. Pinnalle kertyi kaadettaessa kivasti kuohkeaa valkoista vaahtoa.

Houkuttelevan näköistä olutta ja tuoretta mummin
tekemään lihapiirakkaa. Sopivat leffaeväät.

Tuoksussa maltaista makeutta. Raikas ja kevyt tuoksu. Ei mitenkään erityisen mieleen jäävä.

Maku on hieman makeahko ja maltainen, jota napakka katkero humalointi ryhdittää. Hyvin sopii maukkaan lihapiirakan kanssa. Suutuntuma on mukavan täyttävä, muttei hyvin voimakas. Sopivan kevyt hiilihappoisuus.

Kerrassaan kelpo oktoberfest olut. Erittäin hyvin sopisi ruokajuomaksi, mutta kyllähän tätä isostakin tuopista hörppää. Jos tämmöistä ois perusbulkkina, niin voisi "bulkia" ostaa useamminkin.

Taasen Musamies on keskittynyt mielenkiintoisiin dokumentteihin Docventuresin hellässähuomassa, joten nyt ei kuunnella musaa. Jörn Donner ja Perkele – Kuvia Suomesta. Kippis.

Tuomio:
Tuoksu: 6/10
Ulkonäkö: 4/5
Maku: 7/10
Suutuntuma: 3/5
Kokonaisvaikutelma: 12/20
Yhteensä: 32/50 

Speksit:
Panimo: Vakka-Suomen Panimo Oy
Tyyli: Oktoberfest bier
Maa: Suomi
Väri: 24,6 EBC
Katkerot: 30,9 EBU
Kantavierre: 14,1°
Maltaat: Kotimaiset pilsner- ja erikoismaltaa
Humalat:  Perle
Alkoholi: 5,7 %
Muuta: Oktoberfest olut
Mistä: Kolmisopen Alko, Kuopio