maanantai 30. kesäkuuta 2014

Chimay Tripel - Bieres de Chimay

Chimayn oluet ovat olleet poikkeuksetta maukkaita, mutta niitä tulee harvoin ostettua. Johtunee suurimmaksi osaksi siitä, että uutta maisteltavaa on niin paljon eikä Alkossa ole useinkaan muuta kuin Chimay Blueta - jos sitäkään. Ja pubeissa on usein muitakin mielenkiintoisia, ettei tule ostettua. Ehkäpä pitää tilata Belgiasta vähän varastoon Chimeytä ja muitakin Trappist oluita.

Eli Chimaytä tuntemattomilla voidaan lyhyesti mainita Chimayn olevan yksi kahdeksasta virallisesta Trappist panimosta, jotka tunnistaa etiketeistä löytyvästä kuusikulmiosta "sineetistä". Chimayn oluet tehdään Abbaye Notre Dame de Scourmontin trappistiluostarissa, jossa ne on valmistettu jo vuodesta 1862 lähtien.

Chimayn Tripel lämmitti mukavasti sateista
kesätunnelmaa ja toimi myös mainiosti
ruokajuoman lasagnen kanssa.

Tämä Chimayn Tripel kuului Alkon pääsiäisolut valikoimaan, missä oli mukavasti muutamia maukkaita belgioluitakin suomalaisten tummien lagerien lisäksi. Itse koppasin yhden mukaan Varkauden Alkosta, josta kävin pelastamassa jemmaan pari Rochefort 10, jotten jäisi ilman. Tätä löytynee vielä joistakin Alkoista ja hyvällä tuurilla poistomyynti hintaa. Jos kiinnostaa, niin Alkon sivuilta voi tutkailla oman lähialueensa tilannetta.

Chimay Trippel on väriltään oljenkeltainen ja pinnalle kertyy reilun sentin paksuinen vaahtokukka. Tuoksussa banaania, häivädys kaneelia ja neilikkaa. Maku on pehmeän yrttinen, karamellinen ja hieman sitruksinen. Jälkimaussa mukavan lämmittävää mausteisuutta, jota tehostaa kuplien kutitus.

Olut on oikein makoisa ja omaan mieleeni, vaikkei suosikiksi nousekkaan. Kivaa vaihtelua ipojen ja stouttien kyllästämälle suulleni.

Tuomio:
Tuoksu: 7/10  
Ulkonäkö: 3/5  
Maku: 8/10  
Suutuntuma: 3/5  
Kokonaisvaikutelma: 14/20  
Yhteensä: 35/50   

Speksit:
Panimo: Bieres de Chimay  http://www.chimay.com/
Tyyli: Trappist 

Maa: Belgia 

Väri: 17,9 EBC
Katkerot: 32,8 EBU
Kantavierre: 16,7°
Maltaat: Pale- ja karamellimaltaat
Humalat:  Hallertau
Alkoholi: 8,0 %
Muuta: Abbaye Notre Dame de Scourmontin trappistiluostarin kaivovesi
Mistä: Varkauden Alko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti