lauantai 5. huhtikuuta 2014

Criminally Bad Elf – Ridgeway Brewing

Paha tonttu ei ole pahaa, muttei erityisen
hyvääkään. Vahvaa se tosin on.
Vaikka mennään lumetonta, mutta viileää huhtiikuun alkua, niin päädyin tänään erinäisten itsestäni riippumattomien sattumusten kautta katsomaan Niko lentäjän poika elokuvaa. Joten otetaan leffajuomaksi jotain jouluista. Jääkaapissa odotteli vielä joulun jälkeisistä hankinnoista Ridgeway Breweryn Criminally Bad Elf, joten mikäs sen sopivampaa. Pahoja tonttuja ja ohralientä lipitteleviä lentäviä poroja.

Olut on väriltään kirkkaan kuparista tai ehkäpä enemmänkin tumman hunajan väristä. Kaadettaessa oluen päälle kertyy puolen sentin kermanvärinen vaahtokerros. Tuoksussa makeaa marjaisuutta sekä aavistus yrttiä ja marjasiirappia. Ensikulauksella aistii makeuden, alkoholin lämmön ja hivenen humalaa sekä yrttiä. Suutuntuma on hieman makean paksu, vähän liköörimäinen.

Oluen kaverina otin oikein maukkaan amerikkalaistyylisen suklaarakeilla höystetyn cookien, mikä sopikin oluen kanssa oikein hyvin. Tämä menee joulujuomana tai winterwarmerina oikein mainiosti, mutta upposi myös näin keväisenä iltana. Lämmetessään oluen maut voimistuvat, mutta samalla jotenkin latistuvat. Mielestäni parempaa viileänä.

Kokonaisuutena ihan mukiin menevä, mutta löytyy parempiakin barley winejä, joten ei tule toistamiseen hommattua. Jos tähän oluttyyppiin haluaa tutustua, niin suosittelen aloittelua jollain muulla.

Musassa hilpeyttä kehiin. Vaikka on huhtikuu, niin lyödään kuitenkin taustalle joululaulua, kun muutenkin jouluisissa tunnelmissa on tänään menty. Lauluyhtye Rajattoman Kulkuset on ehkäpä pähein ja svengaavin versio tästä laulusta. Silläpä siis...

Tuomio:
Tuoksu: 7/10
Ulkonäkö: 3/5
Maku: 5/10
Suutuntuma: 2/5
Kokonaisvaikutelma: 9/20
Yhteensä: 26/50

Speksit:
Panimo: Ridgeway Brewing
Tyyli: Barley wine
Maa: Englanti
Väri: 31,3 EBC
Katkerot: 28,2 EBU
Kantavierre: 22,2°
Humalat: Fuggles- ja Goldings
Alkoholi: 10,5 %
Muuta: Ohran lisäksi käytetty kauraa ja vehnää.
Mistä: Kuopion Sokoksen Alko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti